Mietin tuota vanilja-termiä. Ja Vaniljapoikaa. Onko se liian leimaava tai jollain tapaa jotenkin nössöttävä tapa kutsua toista. Se on ehkä tähän tilanteeseen kuitenkin hyvä tapa erotella mistä on puhe. Ja kun asia ei ole niin että olisin joku hoocee BDSM-lifestylisti joka hetkittäin laskeutuu "tavallisen vaniljan" maailmaan, vaan se on uusi seksuaalisuuteni alue johon vasta tutustun. Haluan pitää vanhan hyvän tutun myös matkassa mukana, vaikka uusi kiehtoo myös. En tiedä olenko oikeutettu käyttämään näitä termejä tai saanko itseni kuulostamaan ylimieliseltä ja elitistiseltä jos nimeän toisen noin vain Vaniljaksi. Se ei ole tarkoitukseni, mutta se on ehkä nyt helpoin keino eritellä asiaa. Jatkettakoon siis puhetta Vaniljasta, lempeänä hellittely- ja kutsumanimenä.
Olemme viettäneet aika monta yötä nyt yhdessä. Hän on juuri niin kiltti, suloinen ja lempeä kuin aavistinkin. Tai pelkäsin. Pelkään, etten ole noin hellän ihmisen arvoinen. Olen koittanut varoitella häntä että minulta löytyy synkempiäkin tarinoita kerrottavaksi, mutta se pöhkö vain halaa ja suukottaa kun olen varma ettei se halua enää kuulla enempää. Kiitos.
Kumpikaan ei ole suuna päänä säntäämässä parisuhteeseen jo ihan sen takia, että hänen kesätyöt voivat viedä aivan toiselle paikkakunnalle. Hän miettii, polttaako näppinsä jos lähtee näin epätavanomaiseen kuvioon mukaan. Minäkin mietin, että onko se mahdollista saada pidettyä molemmat miehet, onko minulla edes oikeutta pyytää sitä. (Ei.) Joten, etenemme päivä kerrallaan. Nyt tuntuu hyvältä, katsotaan mihin se johtaa.
Kulunut viikko on ollut siis ajatuksissa vaniljaista hattaraa. Se on ollut ihanaa. Mutta, pikku hiljaa se nälkä johonkin synkempään on taas herännyt. Lääkekuuri nälän taltuttamiseksi on jo varattu. Ensi viikosta tulee olemaan vanilja kaukana..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti