Double flavour

Arkielämä tuli yllättäen blogipäivittelyn väliin, olen tehnyt 50-tuntisia työviikkoja ja ohella koittanut työstää opinnäytetyötä. Meinasi sen kanssa pieni paniikki iskeä lähestyvien aikataulujen suhteen, joten olen viikossa paukuttanut nyt käytännössä koko työn uuteen uskoon. Alku oli todella, todella vaikeaa. Nurisin ja narisin ja vitkuttelin työn tekemistä. Kummasti rupesi tapahtumaan kun Koutsi lupasi auttaa motivoinnissa..

Tilanteeni on mullistunut kuluneiden parin viikon aikana. Sen lisäksi, että Koutsin kanssa ollaan samoilla linjoilla suhteen jatkokehitysmahdollisuuksista, olen tutustunut myös erääseen toiseen ihmiseen, jonka kohdalla rupeaa mieli läpättämään kevyesti. Nuori ja suloinen Vaniljapoika. Kaikki osapuolet ovat tietoisia toisistaan ja kukaan ei ole vielä ruvennut tiputtelemaan päitä tai juossut kiljuen karkuun, tai koittanut passittaa minua parantolaan. En melkein uskaltaisi sanoa sitä ääneenkään - voiko minulla olla näin hyvä tuuri? Minulla on paha setä kuka piiskaa ja koettelee rajojani, sekä lempeä vanilja joka suukottelee niskaa ja on valmis tulemaan luokseni vaikka keskellä yötä jos pyydän. Pelkään koko ajan, milloin tämä kosahtaa ja mihin suuntaan. Mutta toistaiseksi rehellisyyttäni on arvostettu puolin ja toisin ja asiat on saatu sovittua siten että kaikki ovat tyytyväisiä. 

Koutsin kanssa 500 km välimatka vaatii fiksailua ja aikatauluttamista, mutta en luopuisi suunnitelluista tapaamisista. Aion järjestää mahdollisimman usein tapaamisia, maksoi mitä maksoi. Suhteemme rakentuu sovituille säännöille, luottamuksen kerryttämiselle ja ennen kaikkea kunnioitukselle. En tiedä voiko tässä puhua varsinaisesti ihastumisesta, mutta olen huomannut että kunnioitus ja tietynlainen sitoutuminen sekä omistautuminen Koutsia kohtaan on jo nostanut päätään.

Vaniljapoika taas on samassa kaupungissa. Ihastunut, innokas, aina saatavilla. Ei kuitenkaan rasittavuuteen asti. Olenko minä ihastunut häneen? Vähän. Tiedän ettei hän tekisi minulle pahaa, etten ikinä kokisi hänen kanssaan samaa tunteiden raiskausta kuin Kapun kanssa. Silti suojamuurit ovat edelleen ylhäällä. Päivittäiset tapaamiset ja yökyläilyt tuntuvat kovin.. intensiivisiltä. En aio toista kertaa hypätä sinne syvään päätyyn, vaan kahlata matalikossa niin kauan että opin todella tuntemaan ihmisen. Toivottavasti hänkään ei ihan suuna päänä ole heittäytymässä, vaikka sieltä kovin ihastuneen oloisia viestejä on viime päivinä sadellutkin..