Kuinkas sitten kävikään..?

Niinhän siinä kävi, että Vaniljapoika vei sydämeni. Kaavailin hänestä satunnaista pizza-leffa-hali-panokaveria, mutta sieltä paljastuikin paljon enemmän välittämistä, intohimoa, huolenpitoa ja rakkautta kuin osasin aavistaakaan. Niin helppoa ja luontevaa yhdessäoloa, niin hyvää seksiä, niin turvallinen ja rakastettu olo. 

Sinkkuvuoteni aikana ehdin nähdä ja kokeilla paljon kaikenlaista. Vikatikkejä, huikeita reissuja, uusia leikkejä. Tein huikean seksuaalisen, henkisen ja emotionaalisen matkan itseni kanssa. Parhaita puolia sinkkuna vietetystä vuodesta:

-Opin nauttimaan itsestäni, klittaamaan kuten länsinaapurit asian ovat lanseeranneet

-Ostin ensimmäisen vibrani - ennakkoluuloni leluja kohtaan on karissut pois

-Löysin BDSM:n, ja luotettavan opettajan, jonka myötä olen uskaltanut tutkia ja kokeilla omia rajojani. 

-Olen kasvanut seksuaalisesti avarakatseisemmaksi ja itsevarmemmaksi

Toivon ja uskon, että BDSM ei jää elämästäni kokonaan pois tämän suhteen myötä. Asiasta on keskusteltu, D pysyy elämässäni. Itselläni ei vain ole juurikaan tällä hetkellä kinkyilyfiiliksiä. Viime kerta oli jotenkin niin rankka, taisin jopa vähän säikähtää. Viime viikot olen nauttinut suunnattomasti siitä, että yöllä Vaniljapoika etsii minut unenpöpperössä kainaloon ja halaukseen. Että hän kietoo kätensä tiukasti ympärilleni, pitää minua sylissään, niin lähellä. Kuinka voi tulla niin rakastettu ja turvallinen olo toisen lähellä. 

Parisuhdestatuksessa minua on aina häirinnyt se, kuinka ulkopuoliset ihmiset näkevät sen heti rajoitteena. Sinkut ovat vapaita ja villejä, parisuhteessa elävät taas kahlittuja ja rajoittuneita. Minulla on edelleen vaikeuksia myöntää ääneen että minulla on poikaystävä, jos joku ulkopuolinen sitä sattuu utelemaan. Ei, en ole lähdössä sinun matkaasi tästä kuppilasta sillä minulla on poikaystävä. Outoa. En kuitenkaan halua ajatella että se rajoittaisi minua. Olen aina ollut huono kieltojen kanssa. Että en voi tai saa tehdä jotain. Minua ärsyttää jos minulta kielletään jotain. Koitankin totutella ajatukseen siten että sen sijaan että menettäisin parisuhteen myötä jotain, minä valitsen tämän tietyn ihmisen. Valitsen hänen seuransa muiden sijaan. 

Katsotaan kuinka blogin sisältö tulee muokkautumaan muuttuneen elämäntilanteen myötä. Miesten ihmettelyä tämä edelleen on, ja oman seksuaalisuuden tutkimista. 

Bare hands

Minulla oli tapaaminen D:n kanssa. Suhteellamme on kasvukipuja. Välimatka, Vaniljapojan kanssa nopeasti edennyt kuvio, oma ajattelemattomuuteni ja hämmennykseni.. Kaikenlaisia solmuja, jotka olen päättänyt aukoa. Olen tuottanut D:lle pettymyksen. Se hävettää minua. Toivon että mitään niin ylitsepääsemätöntä ei ole, ettemme pystyisi jatkamaan tämän suhteen syventämistä. Tiedän että asian eteen täytyy tehdä töitä, vähän miettiä uusiksi suhteen rakennetta ja pelisääntöjä. En kuitenkaan ole valmis luopumaan ja lopettamaan, lähtemään eri teille. En sen jälkeen, mitä viime kerralla tapahtui. 

Se oli enemmän kipua, sessiota ja käyttöä kuin pelkkää seksiä. Juuri sitä mitä olen viimeaikoina kaivannut. Minua pelotti niin vietävästi. D oli kertonut aiemmin, että hän haluaa hakata, riepotella ja läimiä. Kovaa, oikeasti. Ei mitään kikkailuja, ainoastaan paljaat kädet mukiloimassa narttua. 

Minähän olen kaikkea parisuhdeväkivaltaa vastaan. Kinkyily ei ole sitä, koska kumpikin osapuoli on suostuvainen toimintaan. Rajoja voidaan venyttää lähestulkoon olemattomiin, mutta lähtökohtaisesti voin milloin tahansa lopettaa tilanteen jos se käy sietämättömäksi. Nyrkki on minulle ajatus, jota on hyvin vaikea yhdistää nautintoon ja seksiin (ellei kyse ole fistaamisesta!), vaikkakin kyse olisi kinkyilystä. Se vain menee mielikuvissani puhtaasti väkivallan puolelle. Avokämmenellä läimäyttely on ok. Tukistaminen, nipistäminen, retuuttaminen ja muu fyysinen käskeminen on ok. Mutta voi jeesus että minä pelkäsin sitä nyrkkiä. 

D aloitti varovasti. Läpsimällä, tukistamalla. Tönäisi sängylle. Otteet kovenivat. Milloin se pisti minut polvilleen eteensä ja kiskoi taas ylös, milloin painoi seinää vasten, milloin tuli päälleni ja uhkasi raiskaavansa minut. Pelko kasvoi, selkeä ajattelu väistyi vaistomaisten reaktioiden tieltä. Sitten se sanoi lyövänsä minua nyrkillä. Löi kevyesti reiteen. Sitten käsivarteen. Sitten palleaan - ilmat pihalle. Uudestaan. Juuri kun olin saamassa tarpeekseni ja vasen käsi oli keräämässä voimaa kaikkein kielletyimpään - minä lyön tuota, lyön sitä niin kuin se on lyönyt minua - D pysäytti tilanteen. Sanoi että nyt riittää. Piti käsivarren mitan päässä, katseli kun itkin hämmentyneenä, vihaisena ja valmiina puolustautumaan. Toisti monta kertaa, "Nyt se on loppu. Nyt ei satu enää." Ja otti sitten syliin, kun oli varma että olen sen verran mukana että ymmärrän tilanteen enkä pakokauhuissani rimpuile pois. 

D ei käyttänyt paljoa voimaa. Minuun ei juurikaan jäänyt mustelmia, pientä jomotusta vain. Silti tämä oli tavallaan rajuinta, mitä olen kokenut, koska koko tähänastisen elämäni olen kasvatuksessa, arvoissa ja asenteissa opinnut, että väkivalta ja lyöminen on väärin. Ja nyt suostuin siihen. En voi uskoa, että tuo mies tekee minulle näin. Ja ennen kaikkea, että annan sen tehdä niin. Ja että sairaalla tavalla haluan sitä. Korostan edelleen eroa parisuhdeväkivaltaan ja näihin leikkeihin. Ne eivät ole sama asia. Toisen voi valita. 

Aion valita sen vielä toistekin.

Kesä - eikä mitään tekemistä

Olen ollut hiljaa aika pitkään. En ota stressiä tämän blogin pitämisestä - kirjoitan, kun koen tarvitsevani sitä. 

Vaniljan kanssa ollaan lipsahdettu ikään kuin parisuhteen puolelle. Olen silti epäileväinen, sillä toinen mokoma lähtee 200 km päähän kesäksi töihin ja työkuviomme sekä vapaa-aika menevät aika pahasti ristiin. Joten katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Kuitenkin, hänen kosketus, tuoksu, hymy... Pitkästä aikaa olen todella, kunnolla ihastunut. Jopa rakastunut? 

Entäpä D. Niin, huoh. Haluan BDSMää mutten halua häntä. Hän ei vain ole saanut minua kunnioittamaan ja ehdottomasti alistumaan itselleen. Toki, kumarrun, nöyrryn ja lasken katseeni alas niin käskettäessä, mutta se ei tule luonnostaan. Tarvitsen enemmän käskyä, auktoriteettiä ja rajua tunteettomuutta. Hän on varovainen, ja tuntuu että hän haluaa enemmän nuken, palvelijan ja miellyttäjän. Minä taas tarvitsen kesyttäjän. Viime tapaaminen meni bileitä lukuun ottamatta nuuruamiseksi ja sellaiseksi pikkuyrittelyksi. Ääääh. 

Setämies laittaa riettaita viestejä ja ottaisi minut milloin tahansa persnaitavaksi. Voisin lähteäkin, mutta lojaalius Vaniljaa kohtaan tulee tielle. 

Näin viime yönä unta Kapusta. Silloin tällöin edelleen hän tulee uniini. Ensimmäinen uni, jossa ei ollut katkeruutta, pelkoa, surua ja vihaa. Vain hyväksymistä, menneille nyökkäämistä ja ehkä tuntua orastavasta ystävyydestä? En tiedä. Pitäisikö laittaa sille viestiä? Koko ystäväpiirini jotka asiasta tietävät, maailma, universumi ja osa minusta itsestäni huutaa että EI. Toinen osa taas... 

Tuleva kesä näyttää hiljaiselta. Osittais-monogaminen etäsuhde Vaniljaan hillitsee paljon. Toisaalta en halua muita kuin hänet, en halua mitään tinder- tai baarisäätöjä, mutta kunnon alfa kelpaisi. Toisaalta poden huonoa omatuntoa näistä haluista ja uskottomuuden/ uskollisuuden rajojen venyttämisestä. Taidan keskittyä salilla jumppaamiseen ja duuneihin tänä kesänä. Miehistä viis..?