Kiimashoppailua

Olen kärsinyt öljynvaihtopäivistä nyt viikonlopun. Loppusuoralla ollaan ja panettaa niin maan vietävästi! Kurittomia ajatuksia nipistämisestä, puremisesta, nuolemisesta, naimisesta, tukistamisesta, peppuseksistä, sotkemisesta, sormettamisesta, leluista... Kuten Nymphomaniac-elokuvan Joe toteaa; Fill all my holes.

Tässä mielentilassa oli ehdottomasti lompakon kannalta huono ratkaisu päätyä shoppailemaan Antishopin sivuille.. Ostoskoriin päätyi kuitenkin kovan itsehillinnän seurauksena vain dildo jonka uskoisin pelittävän kivasti yhteen Leloni kanssa. Malttamattomana odottelen että pääsen testailemaan...

Tapahtuipa kerran syrjäisessä saaressa 2/2

Makaan tätä kirjoittaessani Vaniljapojan sängyllä. Se tekee kouluhommia ja pelailee koneella autuaan tietämättömänä minun kasvavasta levottomuudestani, kuinka kaipaan polvilleni D:n eteen. Minulla on ikävä omaa paikkaani. Seuraavaan tapaamiseen on vielä kaksi viikkoa. Ajatukset poukkoilevat edellisessä tapaamisessa, viikossa jonka vietimme yhdessä. Saaressa. Saunassa. Hieron niskaani ja sormenpäät osuvat olkapäässä karheaan kohtaan. Siinä on vieläkin pieni aavistus nirhaumista, jotka sain saunassa. Hymyilyttää. 

Olimme kerran aiemmin puhuneet vesileikeistä. D aikoo toteuttaa erään tuttunsa kanssa waterboarding-kokeilun jossain vaiheessa. Hotellihuoneen ammetta täyttäessäni hän totesi: "Mitä jos ottaisin sua niskasta kiinni ja upottaisin sut tuohon ammeeseen?" Pohdin asiaa hetken. Toisaalta ajatus kiinnosti. Toisaalta taas, vesi on aina ollut minulle hyvä, rentouttava elementti. En pelkää sitä. Päätin etten myöskään halua alkaa pelkäämään sitä. Keskustelimme asiasta, ja päätimme jättää veden ainoastaan kylpemistä varten. 

Mökkisaunassa, saaressa. En kunnolla edes muista mistä ajatus lähti. Soitin kai hieman suutani ja olin uskaliaalla tuulella. Seuraavassa hetkessä minä olin tiukassa tukistuksessa ja D painoi minua kylpytynnyrin kylmänä hohkaavaa tummuuta kohti. Laitoin käden eteen, rikoin veden pinnan. Väreilevä vesi oli jäätävän kylmää. "Jatkanko?" Ei tähän, ei näin. Mietin mitä vastaisin. "Jatketaan, mutta ei tässä." Kaadoin vettä oranssiin pesuvatiin. Vesi näytti kirkkaalta, raikkaalta, kylmältä. Tunsin D:n käden niskassani, hiuksissani. Ote tiukentui. "Hienoa, että voidaan kokeilla tätä." Sitten pääni painettiin veteen. En pelännyt. Olen hyvä pidättämään henkeä. Oivalsin kuitenkin pian, ettei hengityksen pidättämisestä ole juurikaan hyötyä, lopputulema tulee olemaan aivan sama joka tapauksessa. Sama se, pidätänkö ensin henkeä vai alanko saman tien räpistelemään vastaan. Päästin ilmakuplia vähän kerrallaan kunnes kärsivällisyyteni loppui. Keuhkot tyhjenivät. Kylmä vesi tuntui nenässä ja suussa, mutta en päästänyt sitä nieluun. Taputin saunan lauteita. Pääni nostettiin vedestä, haukoin happea. Tunsin olevani elossa, hemmetti vie! Toisella kerralla en pidättänyt henkeä. Vedin vähän vettä henkeen ja yskin kun viimein pääsin irti. Joka paikkaa kipunoi, tunsin saman sähkövirran kuin ensimmäisellä kerralla. Pelkoon yhdistyi itsensä voittamisen ylpeys.

Seuraavaksi sain valita polvistunko kylmälle lattialle ja annan D:lle mitä hän haluaa, vai otanko kolmannen "kylvyn". Polvistuin. En halunnut mennä äärirajoille, ettei homma karkaisi käsistä. Sen sijaan halusin miellyttää, halusin näyttää kuinka kiitollinen olin tuosta kokeilusta. Minusta tuntui että se rakensi molemminpuolista luottamusta entistä vahvemmaksi. Minä luotin siihen, että D etenee kanssani maltilla, minun ehdoilla (ainakin tässä nimenomaisessa tilanteessa). Luulen myös että D:n usko minuun vahvistui. Hän näki että luotan hänen toimintaansa ja tekemisiinsä sellaisissakin asioissa jotka aluksi arveluttavat. Kiitin huolellisesti ja perusteellisesti. 

Niin, se jälki olkapäässä. Se oli kyllä ihan omalla kiemurtelulla itseaiheutettua. Mitä muuta siitä voi seurata, jos saa palkkioksi perusteellisen sormihoidon vanhan saunan lauteilla. Pihkaa hiuksissa ja naarmuja kropassa, sellaista siitä seuraa. Hymyilyttää vieläkin. 

Tapahtuipa kerran syrjäisessä saaressa 1/2

Eilisen alastulon jälkeen voisin muistella viikon mittaan tapahtuneita hyviä ja huikeita juttuja.

D vei minut saareen mökkeilemään. Epäilin että selviänkö reissusta hengissä ollenkaan, mutta tässä sitä näpytellään. Mökkielämä toimi hyvin synkassa meillä. Veden kanto, saunan lämmittäminen, ruoan laitto.. Kaikki sujui. Jännitys rupesi vääntämään vatsanpohjaa siinä vaiheessa, kun D totesi että "täällä saa huutaa ihan niin paljon kuin lähtee, kukaan ei kuule." Mietin kuumeisesti millä se aikoo saada minut huutamaan niin kovasti. 

Sohvalla hän otti minut syliin, kietoi kädet kaulani ympärille ja totesi matalalla äänellä korvaani: " Nyt kuristetaan narttu tajuttomaksi." Pelkäsin. En ole vielä valmis moiseen. Mitä jos se ei lopeta, kun taputan? Aina ennen on lopettanut, sovituissa tilanteissa viiveellä, mutta lopettanut kuitenkin. Ote tiukentui. Hengitykseni vinkui. Taputin. D päästi irti. Haukoin hetken henkeä, ja ote kiertyi uudestaan kaulalleni. Tällä kertaa kestin pidempään, jalat oikenivat, tunsin kuuman välähdyksen ja kiihotuin. Silti taputin. D päästi irti. Kolmannella kerralla sama. En halunnut että se loppuu mutta pelotti, taputin. Se ei päästänyt otettaan. Apua, paniikki sekoittui kiihottumiseen. Raavin D:n käsivartta, ilmeisesti naurettavan heikosti. Nostin lantiota, koitin kiemurrella, ja juuri kun olin luovuttamassa, ote kirposi. Sekunti voi olla sitten aivan tolkuttoman pitkä aika.. 

Minun käskettiin siirtyä sängylle ja ottaa vastaan mitä annetaan. Piiskaus äärirajoille saakka. Rottinkia, raippaa, nahkavyötä. Anna tulla, tämän minä osaan. Kipua, kihelmöintiä, otan ne vastaan mielelläni. Sattuihan se, ja kyllä se minut noilla otteilla sai jo hyvin huutamaan ja puremaan tyynyä. Tuntui kuitenkin, ettei kumpikaan saanut siitä ihan kaikkea irti, vaikka hyvä sessiofiilis olikin. Pienen tauon jälkeen D laittoi minut rautoihin ja nahkahuppuun. Minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen siihen. Se on pelottava, synkkä, nöyryyttävä. Se on turvallinen muuri ulkomaailmaa vastaan. Olen persoonaton käyttöesine huputettuna. Se on nöyryyttävää, ja vielä enemmän minua hävettää, että samalla nautin siitä. Solvauksia sateli niskaani, olin hänen päällään, objektina jonka ainut tarkoitus on tuottaa omistajalleen nautintoa. Huppu peitti hyvin häpeän ja nautinnon kyyneleet. 

Kun pääsin hupusta, minussa nousi uhma. Miksi tuo saa käyttää minua noin, no saatana, käyttäköön sitten! Näyttäköön mitä se mahtaa minulle, minä otan kyllä vastaan kaiken. Ei se uskalla kuitenkaan. Se vain puhuu, tuhmia puheita ja solvauksia mutta katsotaan vaan miten pitkälle se menee. Minä en nöyrry enempää.  

"Voisin lyödä sua, lyödä mustelmille."

"No lyö sitten." Sanoin, ja naurahdin ivallisesti. Sain pari tujua läimäytystä kasvoille ja muutaman nyrkin iskun vartalooni. Hämmennyin hetkeksi, ei se aiemmin ollut minua nyrkillä lyönyt. Kun sen puheet jatkui, mielessäni leimahti. 

"Piiskaan sut itkeväksi mytyksi, niin että narttu tietää paikkansa ja tuollaiset nokkavat puheet loppuu. Luuletko että en tekisi niin?"

"No piiskaa sitten!"

D heitti minut sängylle ja piti aloillaan. Painoi alaselkääni ja aloitti. Suoraa, kovaa, nahkavyöllä. Ei mitään pieniä, tunnustelevia ja lämmitteleviä iskuja, vaan napakoita, armottomia lyöntejä. Iholle osuvan nahkavyön kova ääni. Minä haukoin henkeäni. Ihan sama. Piiskatkoon. Minä en luovuta. Iskuja sateli pakaroille ja reisille uudestaan ja uudestaan. Sattui, itketti, vitutti. "Luuletko-isku-että-isku-mä-isku-lopetan-isku-koska-isku-narttuun-isku-sattuu? Luuletko että lopetan koska itket?"

Puristin lakanoita niin että tärisin, ja käännyin kauhuissani katsomaan D:tä. Se julma ja kylmä ilme suututti minua. Seuraavat iskut sattuivat pahasti, itkin, huusin, kiemurtelin karkuun. Kipu oli jo vihaa suurempi. En päässyt karkuun, ja minulle rupesi valkenemaan että se ei tosiaan aio lopettaa. Että sillä kyllä riittää voimaa pitää minut aloillaan ja piiskata vaikka verille. Kestin vielä hetken, mutta jossain vaiheessa en enää nähnyt syytä taistella vastaan. Se tekee minulle mitä haluaa. Minä olen kipua, kyyneliä, nöyryyttä vahvemman edessä. Se omistaa minut ja tekee minulle mitä lystää. 

Iskujen välissä tuli pieni armon hetki: "Joko rupeaa lutkalle riittämään?"

Olin tukehtua nyyhkytyksiin, hiukset sotkussa, lakanoita puristaen vapisin, huusin: "Riittää Isäntä, riittää jo!" Se ei lopettanut. Päästin irti kaikesta, en jaksanut enää. Vihasta, uhmasta, kivusta. Alistuin totaalisesti ja otin vain vastaan. Sain vielä muutaman iskun, viimeinen oli niin voimakas ja tarkasti suunnattu, että se todella upposi paitsi lihaan, myös mieleen. 

D työnsi sormensa sisääni. Olin märkä ja kuuma. Se sormetti minulle orgasmin ja päästi minut vihdoin vapaaksi. 

Drop

Sub drop. 

Kun sieltä euforiasta tullaan alas ja rytisemällä. Viikon minua on pidetty huumassa, olen todellisuuspakoillut oikein urakalla kinkymaailmassa. Nyt olen taas yksin tässä harmaassa kaupungissa (no en ole, kaverit on tukena mutta silti), ilman D:tä, kaukana. Kaikki tuntuu mitäänsanomattomalta ja vastenmieliseltä. En halua lähteä töihin. En halua olla tekemisissä ihmisten kanssa. The price we pay for letting go. 

Tilannetta pahensi satakertaisesti se, että yhdistin hieman asioita toisiinsa. Tiesin, että D oli aiemmin, juuri ennen meidän kakkosdeittejä, tavannut erästä toista tyttöä, tunnustellut ja sessioinut, miten olisi. No ei kuulemma ollut, koska tytön täytyi selvitellä asioita vielä. Tunnistin D:n toimintatavat eräästä blogista, jota seuraan. Blogikirjoitus sopi sekä ajallisesti että menetelmiltään D:hen. 

Vaikka tiesin tapaamisesta, se sattui tähän mielentilaan ihan helvetisti kun laskin yhteen 1 + 1. Lukea, kuinka ne kädet ovat olleet toisen kaulalla, lukea niistä asioista joita minulle on tehty, jonkun toisen kokemana. Miettiä, olisiko D ottanut mieluummin tuon tytön, jos hän olisi ollut saatavilla. Jälleen kerran, olenko minä ainoastaan se kehen tyydytään. Tyttö on fyysisesti upea, fiksu, taitava kirjoittaja. Olen ihaillut hänen blogiaan, mutta nyt tuntuu kitkerältä lukea tekstejä, kun tietää ihmisen sen takana. Tietää, että tuo ei ole joku kasvoton bloggaaja, ja se ei ole vain kasvoton "joku", ketä D tapasi. Se on tuo tyttö.

Tapaaminen jäi näköjään siihen yhteen kertaan. Minä taas vietin juuri viikon D:n luona. Silti. 

"Sinä olet mun ykkösprioriteetti."

Miksei minun päähän uppoa se, miksi epäilen vaikka ei ole syytä epäillä. 

"Mä en tyydy, mä haluan parasta. "

Minäkö sitten olen sitä parasta? Heti blogitytön jälkeen...? Kaunaisia, alemmuudentuntoisia ajatuksia, joihin ei ole mitään järkisyytä. 

Vaniljaviikko

Mietin tuota vanilja-termiä. Ja Vaniljapoikaa. Onko se liian leimaava tai jollain tapaa jotenkin nössöttävä tapa kutsua toista. Se on ehkä tähän tilanteeseen kuitenkin hyvä tapa erotella mistä on puhe. Ja kun asia ei ole niin että olisin joku hoocee BDSM-lifestylisti joka hetkittäin laskeutuu "tavallisen vaniljan" maailmaan, vaan se on uusi seksuaalisuuteni alue johon vasta tutustun. Haluan pitää vanhan hyvän tutun myös matkassa mukana, vaikka uusi kiehtoo myös. En tiedä olenko oikeutettu käyttämään näitä termejä tai saanko itseni kuulostamaan ylimieliseltä ja elitistiseltä jos nimeän toisen noin vain Vaniljaksi. Se ei ole tarkoitukseni, mutta se on ehkä nyt helpoin keino eritellä asiaa. Jatkettakoon siis puhetta Vaniljasta, lempeänä hellittely- ja kutsumanimenä. 

Olemme viettäneet aika monta yötä nyt yhdessä. Hän on juuri niin kiltti, suloinen ja lempeä kuin aavistinkin. Tai pelkäsin. Pelkään, etten ole noin hellän ihmisen arvoinen. Olen koittanut varoitella häntä että minulta löytyy synkempiäkin tarinoita kerrottavaksi, mutta se pöhkö vain halaa ja suukottaa kun olen varma ettei se halua enää kuulla enempää. Kiitos. 

Kumpikaan ei ole suuna päänä säntäämässä parisuhteeseen jo ihan sen takia, että hänen kesätyöt voivat viedä aivan toiselle paikkakunnalle. Hän miettii, polttaako näppinsä jos lähtee näin epätavanomaiseen kuvioon mukaan. Minäkin mietin,  että onko se mahdollista saada pidettyä molemmat miehet, onko minulla edes oikeutta pyytää sitä. (Ei.) Joten, etenemme päivä kerrallaan. Nyt tuntuu hyvältä, katsotaan mihin se johtaa. 

Kulunut viikko on ollut siis ajatuksissa vaniljaista hattaraa. Se on ollut ihanaa. Mutta, pikku hiljaa se nälkä johonkin synkempään on taas herännyt. Lääkekuuri nälän taltuttamiseksi on jo varattu. Ensi viikosta tulee olemaan vanilja kaukana..