Eilisen alastulon jälkeen voisin muistella viikon mittaan tapahtuneita hyviä ja huikeita juttuja.
D vei minut saareen mökkeilemään. Epäilin että selviänkö reissusta hengissä ollenkaan, mutta tässä sitä näpytellään. Mökkielämä toimi hyvin synkassa meillä. Veden kanto, saunan lämmittäminen, ruoan laitto.. Kaikki sujui. Jännitys rupesi vääntämään vatsanpohjaa siinä vaiheessa, kun D totesi että "täällä saa huutaa ihan niin paljon kuin lähtee, kukaan ei kuule." Mietin kuumeisesti millä se aikoo saada minut huutamaan niin kovasti.
Sohvalla hän otti minut syliin, kietoi kädet kaulani ympärille ja totesi matalalla äänellä korvaani: " Nyt kuristetaan narttu tajuttomaksi." Pelkäsin. En ole vielä valmis moiseen. Mitä jos se ei lopeta, kun taputan? Aina ennen on lopettanut, sovituissa tilanteissa viiveellä, mutta lopettanut kuitenkin. Ote tiukentui. Hengitykseni vinkui. Taputin. D päästi irti. Haukoin hetken henkeä, ja ote kiertyi uudestaan kaulalleni. Tällä kertaa kestin pidempään, jalat oikenivat, tunsin kuuman välähdyksen ja kiihotuin. Silti taputin. D päästi irti. Kolmannella kerralla sama. En halunnut että se loppuu mutta pelotti, taputin. Se ei päästänyt otettaan. Apua, paniikki sekoittui kiihottumiseen. Raavin D:n käsivartta, ilmeisesti naurettavan heikosti. Nostin lantiota, koitin kiemurrella, ja juuri kun olin luovuttamassa, ote kirposi. Sekunti voi olla sitten aivan tolkuttoman pitkä aika..
Minun käskettiin siirtyä sängylle ja ottaa vastaan mitä annetaan. Piiskaus äärirajoille saakka. Rottinkia, raippaa, nahkavyötä. Anna tulla, tämän minä osaan. Kipua, kihelmöintiä, otan ne vastaan mielelläni. Sattuihan se, ja kyllä se minut noilla otteilla sai jo hyvin huutamaan ja puremaan tyynyä. Tuntui kuitenkin, ettei kumpikaan saanut siitä ihan kaikkea irti, vaikka hyvä sessiofiilis olikin. Pienen tauon jälkeen D laittoi minut rautoihin ja nahkahuppuun. Minulla on hyvin ristiriitainen suhtautuminen siihen. Se on pelottava, synkkä, nöyryyttävä. Se on turvallinen muuri ulkomaailmaa vastaan. Olen persoonaton käyttöesine huputettuna. Se on nöyryyttävää, ja vielä enemmän minua hävettää, että samalla nautin siitä. Solvauksia sateli niskaani, olin hänen päällään, objektina jonka ainut tarkoitus on tuottaa omistajalleen nautintoa. Huppu peitti hyvin häpeän ja nautinnon kyyneleet.
Kun pääsin hupusta, minussa nousi uhma. Miksi tuo saa käyttää minua noin, no saatana, käyttäköön sitten! Näyttäköön mitä se mahtaa minulle, minä otan kyllä vastaan kaiken. Ei se uskalla kuitenkaan. Se vain puhuu, tuhmia puheita ja solvauksia mutta katsotaan vaan miten pitkälle se menee. Minä en nöyrry enempää.
"Voisin lyödä sua, lyödä mustelmille."
"No lyö sitten." Sanoin, ja naurahdin ivallisesti. Sain pari tujua läimäytystä kasvoille ja muutaman nyrkin iskun vartalooni. Hämmennyin hetkeksi, ei se aiemmin ollut minua nyrkillä lyönyt. Kun sen puheet jatkui, mielessäni leimahti.
"Piiskaan sut itkeväksi mytyksi, niin että narttu tietää paikkansa ja tuollaiset nokkavat puheet loppuu. Luuletko että en tekisi niin?"
"No piiskaa sitten!"
D heitti minut sängylle ja piti aloillaan. Painoi alaselkääni ja aloitti. Suoraa, kovaa, nahkavyöllä. Ei mitään pieniä, tunnustelevia ja lämmitteleviä iskuja, vaan napakoita, armottomia lyöntejä. Iholle osuvan nahkavyön kova ääni. Minä haukoin henkeäni. Ihan sama. Piiskatkoon. Minä en luovuta. Iskuja sateli pakaroille ja reisille uudestaan ja uudestaan. Sattui, itketti, vitutti. "Luuletko-isku-että-isku-mä-isku-lopetan-isku-koska-isku-narttuun-isku-sattuu? Luuletko että lopetan koska itket?"
Puristin lakanoita niin että tärisin, ja käännyin kauhuissani katsomaan D:tä. Se julma ja kylmä ilme suututti minua. Seuraavat iskut sattuivat pahasti, itkin, huusin, kiemurtelin karkuun. Kipu oli jo vihaa suurempi. En päässyt karkuun, ja minulle rupesi valkenemaan että se ei tosiaan aio lopettaa. Että sillä kyllä riittää voimaa pitää minut aloillaan ja piiskata vaikka verille. Kestin vielä hetken, mutta jossain vaiheessa en enää nähnyt syytä taistella vastaan. Se tekee minulle mitä haluaa. Minä olen kipua, kyyneliä, nöyryyttä vahvemman edessä. Se omistaa minut ja tekee minulle mitä lystää.
Iskujen välissä tuli pieni armon hetki: "Joko rupeaa lutkalle riittämään?"
Olin tukehtua nyyhkytyksiin, hiukset sotkussa, lakanoita puristaen vapisin, huusin: "Riittää Isäntä, riittää jo!" Se ei lopettanut. Päästin irti kaikesta, en jaksanut enää. Vihasta, uhmasta, kivusta. Alistuin totaalisesti ja otin vain vastaan. Sain vielä muutaman iskun, viimeinen oli niin voimakas ja tarkasti suunnattu, että se todella upposi paitsi lihaan, myös mieleen.
D työnsi sormensa sisääni. Olin märkä ja kuuma. Se sormetti minulle orgasmin ja päästi minut vihdoin vapaaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti