Double flavour

Arkielämä tuli yllättäen blogipäivittelyn väliin, olen tehnyt 50-tuntisia työviikkoja ja ohella koittanut työstää opinnäytetyötä. Meinasi sen kanssa pieni paniikki iskeä lähestyvien aikataulujen suhteen, joten olen viikossa paukuttanut nyt käytännössä koko työn uuteen uskoon. Alku oli todella, todella vaikeaa. Nurisin ja narisin ja vitkuttelin työn tekemistä. Kummasti rupesi tapahtumaan kun Koutsi lupasi auttaa motivoinnissa..

Tilanteeni on mullistunut kuluneiden parin viikon aikana. Sen lisäksi, että Koutsin kanssa ollaan samoilla linjoilla suhteen jatkokehitysmahdollisuuksista, olen tutustunut myös erääseen toiseen ihmiseen, jonka kohdalla rupeaa mieli läpättämään kevyesti. Nuori ja suloinen Vaniljapoika. Kaikki osapuolet ovat tietoisia toisistaan ja kukaan ei ole vielä ruvennut tiputtelemaan päitä tai juossut kiljuen karkuun, tai koittanut passittaa minua parantolaan. En melkein uskaltaisi sanoa sitä ääneenkään - voiko minulla olla näin hyvä tuuri? Minulla on paha setä kuka piiskaa ja koettelee rajojani, sekä lempeä vanilja joka suukottelee niskaa ja on valmis tulemaan luokseni vaikka keskellä yötä jos pyydän. Pelkään koko ajan, milloin tämä kosahtaa ja mihin suuntaan. Mutta toistaiseksi rehellisyyttäni on arvostettu puolin ja toisin ja asiat on saatu sovittua siten että kaikki ovat tyytyväisiä. 

Koutsin kanssa 500 km välimatka vaatii fiksailua ja aikatauluttamista, mutta en luopuisi suunnitelluista tapaamisista. Aion järjestää mahdollisimman usein tapaamisia, maksoi mitä maksoi. Suhteemme rakentuu sovituille säännöille, luottamuksen kerryttämiselle ja ennen kaikkea kunnioitukselle. En tiedä voiko tässä puhua varsinaisesti ihastumisesta, mutta olen huomannut että kunnioitus ja tietynlainen sitoutuminen sekä omistautuminen Koutsia kohtaan on jo nostanut päätään.

Vaniljapoika taas on samassa kaupungissa. Ihastunut, innokas, aina saatavilla. Ei kuitenkaan rasittavuuteen asti. Olenko minä ihastunut häneen? Vähän. Tiedän ettei hän tekisi minulle pahaa, etten ikinä kokisi hänen kanssaan samaa tunteiden raiskausta kuin Kapun kanssa. Silti suojamuurit ovat edelleen ylhäällä. Päivittäiset tapaamiset ja yökyläilyt tuntuvat kovin.. intensiivisiltä. En aio toista kertaa hypätä sinne syvään päätyyn, vaan kahlata matalikossa niin kauan että opin todella tuntemaan ihmisen. Toivottavasti hänkään ei ihan suuna päänä ole heittäytymässä, vaikka sieltä kovin ihastuneen oloisia viestejä on viime päivinä sadellutkin.. 

Oma D

Tekisi mieli kihertää, hyristä ja kehrätä onnesta. Minulla on oma D. Se ajatus valkeni itsellenikin vasta hetki sitten, piti vielä ihan varmistaa että onko asia tosiaan näin. On se, ihan kuten aiemmin toivoin.

Minä: ..Oonko mä nyt löytänyt oman D:n, niin että saan luvan kanssa kertoa asiasta? Tuskin tää nyt enää eilisten puheiden perusteella on katsotaan ja mietitään - asteella..? 

Koutsi: Saat kertoa. En mä ainakaan enää mieti. Aion kouluttaa sinusta nartun itselleni.

Takana on toinen tapaaminen Koutsin kanssa, irtiotto arjesta, pieni pako kivun ja nautinnon maailmaan. En ole ihan vielä valmis tulemaan alas, kirjoittamaan, analysoimaan. Leijun vielä hetken, palaan yksityiskohtiin myöhemmin. 

Löysin Baarista loistavan lainauksen tähän hetkeen: 

"Nyt arki. Pois kuplasta, jossa tunsin olevani ei mitään ja kaikkea. Kipeänä kaikesta uudesta. Arkeen toipumaan. Pelottaa ettei arki enää riitä. Se riittää, jos tämän päivän kaltaisia hetkiä löytyy lisää."

Tehdään niitä hetkiä lisää.  

Kirja-arvostelu: Kipukynnys

Suomalainen katsaus BDSM:n ja sadomasokismin maailmaan. Kirjailijanimien takaa löytyy tosielämän kokemuksia kinkyilystä, kummankin osapuolen näkökulmasta. Miltä tuntuu kun vallan tunne juovuttaa ja sisäinen peto saa rauhan vasta piiskaan tartuttaessa, ja toisaalta taas, millaista on odottaa iskuja panta kaulassa, sidottuna. 

Kirja rakentuu vuoropuheluksi. Välillä oli hieman sekavaa seurata kenen pään sisässä mentiinkään, tai missä hetkessä, mutta kokonaisuus pysyi kasassa ja tarjoili sekä vähän jo valmiiksi vinksahtaneelle, kuin myös varmasti vaniljaisille lukijoille ajatuksia ja näkökulmia sadomasokismista. Tarinoita totuuspohjalta, suomalaisen kinkyilyn ytimestä. Turha runoilu ja proosa on jätetty pois, ja tuntemukset ja ajatukset on kirjoitettu suoraan, kuin keskustelussa toiselle ihmiselle. 

Hyvä katsaus aiheeseen, ja provosoivat paperikannet voi jättää pois jos haluaa ottaa kirjan vaikka matkalukemiseksi bussiin huomiota herättämättä.. :) 

Suvi Hurmelinna & Stan Ström, 2012. Into Kustannus

Käsi joka piiskalla sivaltaa, käsi joka kurkkua kuristaa

Minulla on mustelmia. Sisäreidessä, keskivartalossa, ranteissa, pakaroissa. Ne ovat sadistin jättämiä jälkiä. Joka kerta kun näen jäljet ja ajattelen tilannetta josta jäljet ovat lähtöisin, kylmät väreet kulkevat selkäpiissäni. Ja hymyilen, hymyilen kuin minulle olisi paljastettu suuri salaisuus. 

Mustelmat pakaroissa ovat raipan ja rottinkipiiskan aiheuttamia. 

"Kumarru, kädet sängylle. Jalat levälleen. Älä jännitä, silloin sattuu enemmän. Aion lyödä sinua kahdeksan kertaa raipalla ja kahdeksan kertaa rottingilla, jotta huomaat niiden eron." Laskin iskuja, koitin muistaa hengittää ja rentoutua. Iskujen kovuus vaihteli, samoin kohdat joihin iskuja sateli. Pari kertaa henkäisin kivusta, jopa älähdin. Rottinki oli ehdottomasti napakampi ja armottomampi. Sarjojen jälkeen sain nousta ylös, sain suukotuksen otsalle. "Hyvä, se meni hyvin." Keskustelimme välineistä, niiden ominaisuuksista ja voimankäytöstä. "Käy vatsallesi sängylle. Seuraavaksi saat valita, otatko kymmenen voimakasta iskua vai 30 nopeaa ja kevyttä. Jos et valitse, saat molemmat." Valitsin kymmenen voimakasta. Iskujen välillä pystyin hengähtämään, valmistautumaan seuraavaan. Nopeiden iskujen sadellessa myös kipu käy nopeasti kovemmaksi, sitä haukkoo henkeään ja ei saa levähtää. Rupeaa jännittämään kehoa, kuin muka torjuakseen sivalluksia. Niiden jälkeen vilistää tähtiä silmissä. Hitaita ja voimakkaampia taas pystyy paremmin tunnustelemaan, pystyn antautumaan kivulle paremmin ja tarkkailemaan omia reaktioita ja tuntemuksia.

Ranteessani on mustelma, ja toisessa punertava juova. 

Ammattilaiskäyttöön tarkoitetut käsiraudat napsahtavat kiinni ranteisiini. Pidän välittömästi niiden raskaasta joustamattomuudesta. Ne pakottavat helposti, kuin puolihuolimattomasti minut tottelemaan. Koutsi upottaa kätensä hiuksiini, kuin hyväilläkseen, mutta pehmeän hyväilyn sijaan tunnen tiukan tukistusotteen. Hiuksista vetämällä hän ohjaa minut polvilleen eteensä. Nostaa ylös ja pistää taas alas. Osoittaa määräävänsä. Minua hermostuttaa, ja tilanteeseen epäsopiva, mutta silti niin luonteva kikatus pääsee valloilleen. 

 Sisäreidessäni on tumman violetti mustelma, josta menee vaaleampi juova keskellä. 

Silmäni sidottiin ja Koutsi kiinnitti minuun pyykkipoikia. Niitä olin pelännyt, mutta sokkona oleminen helpotti. Pystyin keskittymään tuntemuksiin sen sijaan että olisin hermoillut, milloin ne napsahtavat irti vartalostani. Nipistys ei ollut yhtä paha kuin pelkäsin.

"Sehän on muuten sitten niin että ainut tapa irroittaa nämä on piiskata ne irti." Voi ei... Kun pyykkipojat oli iskemällä napsauteltu irti vartalostani, silmien side vaihdettiin kangashuppuun. Sitä pelkäsin. Vaikka hupusta näki heikosti läpi, se tuntui tukahduttavalta ja vieroitti minut Koutsista. Kuin olisin ollut täysin yksin, vaikka istuin sängyllä ja hän oli takanani, piti kiinni. Nosti sängystä, ja käski kädet seinää vasten seisomaan. Jätti siihen. Aika ei ollut pitkä, mutta se tuntui siltä. Ilman kosketusta. Onneksi hän kuitenkin jatkoi puhumista, kysyi miltä tuntuu ja kestänkö.  Hillitsin itseni ja kasvavan epämukavuuden, keskityin rauhassa jokaiseen hengenvetoon. Muuta ei tapahtunut, huppu otettiin pois ja pääsin syliin. Silti, jopa nyt muistellessani sitä lyhyttä hetkeä, minulle tulee epämukava olo. Huppu eristi kaikin puolin. Koko pään peittäminen on minulle vaikeaa, en ole ikinä tykännyt esimerkiksi maata kokonaan peiton alla tai pää peitettynä. Pieni happirako täytyy aina olla. 

Paradoksaalista kyllä, vaikka seuraavatkin leikit liittyivät hengityksen rajoittamiseen, ne eivät ahdistaneet, päin vastoin. Breathplay. Kuristaminen. Olen joskus aiemmin leikitellyt ajatuksella ja pelännyt, en itse tekoa vaan sitä että mitä jos pidänkin siitä. Sovinnainen, normien mukaan elävä minä huutaa paniikissa: " Et voi pitää siitä että joku leikkii hengelläsi! Et voi luottaa ihmiseen joka kuristaa sinua. Mitä jos se ei osaakaan, jos käy jotain, mitä jos se ei lopeta ajoissa."

Tiesin välittömästi että tästä ei ole paluuta, kun tunsin tiukan otteen kurkullani. Se ehdoton toisen tahtoon taipuminen, tieto että minulla ei ole vaihtoehtoja. Annan itseni sinulle kaikessa. Vartaloni, mieleni, henkeni. Omistat minut tässä hetkessä täydellisesti. Tipuin oman tietoisuuteni rajoille. Tarrasin kuristavaan käteen, älä päästä irti, älä tiputa minua. Pidä minut tässä huumassa.   

Ja kun tulen alas, ole minua vastassa. Pidä minua sylissä, silitä, kerro kuinka arvokas olen. 

Koutsi

Oletko ikinä vastannut deitti-ilmoitukseen netissä? Onko se johtanut viestittelyyn ja kiinnostuksen heräämiseen? Oletko sopinut deitit vieraaseen kaupunkiin, vieraan ihmisen kanssa? Ottanut huoneen hotellista, sopinut että näette aulassa. Vaikka yhteinen hotellihuone olisikin varattuna, ensitapaamisen haluan aina julkisella paikalla. Jos tässä kohtaa tulee vähääkään muita ehdotuksia, peli on selvä. Auf Wiedersehen. Jos päin vastoin seuralainen sanoo että ehdottomasti näin, haluatko ilmoittaa erityisesti jollekin kenen kanssa olet liikenteessä (tsek, hienoa että sinäkin huomioit tämän :) ), luotto kasvaa. Nousen bussiin, määränpäänä kaupunki, hotelli ja mies 200km päässä. Hyvät fiilikset vahvistuvat viesti viestiltä, kilometri kilometriltä. Hymyn huulille nostava kutkuttava odotus. Saavuttuasi hotellille, olet laittautunut, hermoillut, astellut aulaan 25 minuuttia etuajassa ja ottanut lasin (kaksi..) viiniä rentoutuaksesi? Ja kun se ihminen tulee eteesi, molempien kasvot sulavat luontevaan hymyyn. 

Se lukemattomien mahdollisuuksien hyöky joka tulee uuden ihmisen mukana on käsittämätön. Kuka tämä on, kuinka hän tulee vaikuttamaan minun elämääni, kuuleeko hän minun toiveet ja unelmat, vastaako hän niihin. Olenko minä hänen mielestään kiinnostava ja viehättävä? Kelpaanko? Mitä jos tästä on tiedossa vain särkynyt sydän?  Entä jos ei olekaan, vaan luvassa on jotain juovuttavaa, koukuttavaa ja pyörryttävää? Uskallanko hypätä tähän mukaan? Mitä tapahtuu jos antaudun?

Odotus ja uskallus sekoittuvat arkipäiväisempiin puheenaiheisiin illallisella. Jännitys laimenee, kunnes keskustelu siirtyy tapaamisen alkuperäiseen tarkoitukseen, ja sydän alkaa takoa. "Jos olet valmis, siirrytäänkö hotelliin keskustelemaan tarkemmin aiheesta?" Nyökkään. 

Turvallisuus. Rajat. Mahdolliset traumat tai muut vaaratekijät. Riskien tiedostaminen. Perusteellisen keskustelun jälkeen tämä kaikki realisoituu kun käsi kiertyy takaapäin kaulani ympäri ja pehmeä ääni sanoo korvaani: "Ymmärräthän, että olet minun armoillani, että pystyisin tässä hetkessä tekemään sinulle mitä ikinä tahdon?"

Ymmärrän. Ja se ajatus on juovuttava. Mitä enemmän ote kiristyy, sitä syvemmälle putoan. Tässä hetkessä luotan sinuun. Älä päästä irti. Johdata minua kipuun, nautintoon ja luottamukseen. Opasta ja valmenna minua jotta voin miellyttää sinua. Kouluta minusta oma narttusi. 

Puoliintumisaika

"Puoliintumisaika on aika, jonka kuluessa puolet aineesta on hajonnut, esim. radioaktiivisen aineen atomiytimistä on hajonnut toisiksi atomiytimiksi. Biokemiassa tai lääketieteessä puoliintumisajaksi nimitetään aikaa, jonka kuluessa puolet aineen molekyyleistä on hajonnut elimistössä ym. biologisessa systeemissä."

Tunsin Kapun pari kuukautta. Ja vei kuukauden toipua hänestä. Puoliintumisaika. Edelleenkin ajattelen häntä, en tosin enää päivittäin. Mietin, mitä siitä ihmissuhteesta olisi saattanut kasvaa. Todennäköisesti jotain todella sairasta ja epätervettä. Paitsi että hän olisi loppujen lopuksi rikkonut minut ihmisenä, todennäköisesti myös subina.

Olen nyt saanut maistiaisia siitä, mitä todellinen, asiansa osaava D tekee. Asioissa edetään hitaasti ja varovasti, keskustellen, ohjeistaen, tunnustellen. Rajoja rikotaan, mutta ei rytinällä, vaan hitaasti ujuttaen. Piiskaamisen ja nöyryyttämisen jälkeen hän ottaa syliin, silittää, hoitaa, pitää hyvänä. Kertoo että olen hyvä ja arvokas. Jälkihoidon merkitys on mittaamattoman arvokas. Kapulla ei ollut tästä pienintäkään käsitystä. Tekisi mieli laittaa sille viestiä ja sanoa että tulet vielä rikkomaan ihmisiä, ellet oikeasti ota dominoinnin myötä vastuuta subistasi. Mutta ehkä se ei kuulu enää minulle. Ehkä käsitin väärin hänen lähtökohdat, ehkä se olikin vain vahvasti maustettua, rajumpaa seksiä. En ole katkera, en ole vihainen. Olen tyytyväinen että sain tämänkin kokemuksen ja otin siitä opikseni. Että osasin lähteä siitä ajoissa.

Kirjoitan vielä oman postauksen tästä uudesta D:stä. Piti saada vain tännekin konkreettinen lopetus Kapulle.