Hiljaiseloa on pidellyt. Osittain omasta laiskuudesta ja pääkopasta johtuvaa, osittain koska en kerta kaikkiaan muistanut tilini tunnuksia pitkän tauon jälkeen. Nämä ongelmat saatiin kuitenkin selätettyä ja halusin elvyttää tämän blogin, tai ainakin aktivoida edes hiukan.
Koska tämän blogin aihepiriin en halua tuoda mitään arkielämän lässytystä töiden kiireestä, hyppään pienen pohjustuksen kautta suoraan siihen mehukkaimpaan; seksiin.
Sitä on Insinöörin (se semmoinen yllättäen elämääni putkahtanut poikaystävä. Tällä hetkellä tarkemmin mainittuna avopuoliso.) kanssa paljon. Ja se on hyvää. Ja vaikka kaikki varmasti kaatavat tämän himon hehkuttamisen tuoreen parisuhteen piikkiin että "kyllä se siitä kuule laimenee vielä kunhan arki iskee niskaan" niin arki on jo iskenyt. Hän on päivät koulussa, minä illat ja yöt töissä. Olen tehnyt keskimäärin 45 tuntista viikkoa, joten uskoisin että se arki on tässä vaiheessa jo kaatunut niskaan. Se ei kuitenkaan ole vienyt seksiltä elintilaa. Olen pitänyt ihan manuaalista päiväkirjaa, kun en ole tänne virtuaaliseen päiväkirjaan päässyt käsiksi. Nyt vihdoin sain tunnukset kuntoon.
Keskivertona laskettuna harrastamme seksiä kolmen päivän sykleissä. Kahtena päivänä peräkkäin ja sitten lepopäivä. Seuraavassa otteita perinteisestä käsinkirjoitetusta The Sex Journalista.
23.2.16
Yllätyssormet. Kun juttu meinasi jäädä junnaamaan paikoilleen, sanoin:" Älä yritä saada mua tulemaan, pakota mut tulemaan."
"Saanko vapaat kädet?"
"Saat."
Kädet raudoilla selän taa, minä selälläni (hieman epämukavasti ranteet vääntyneinä) silmät peitettynä. Liukuvoiteesta kylmä Lelo. Lisäksi anustappi. Ja dildo. Kaikki kolme minussa. Laukesin ulisten ja vääntelehtien ja vapisten. Se ei riittänyt, vaan sain vielä toisen kierroksen. Tällä kertaa vain Lelo klitoriksella ja ja dildo pepussa. Kannatti antaa vapaat kädet...
25.2.
Insinööri: "Oonko ikinä kertonu sulle mikä on PPP?"
"Hmm... et?"
"Puhtaan Pillun Päivä"
Isoja, perusteellisia nuolaisuja. Paljon märkää
28.2.
On se kumma, kun päättää antaa toiselle aamuhyvää ja homma päättyy ratsastaen yhtäaikaiseen laukeamiseen. Insinöörillä kynnenjäljet rintakehässä..
5.3. Insinööri. "On tällanen litimärkänä valuva pillu vaan hauska asia."
6.3. Aloitin suuseksillä. Siirryin istumaan Insinöörin kasvoille. Jotenkin kiepsahdettiin myös kuusysiin. Rupesi tuntumaan että halusin jotain kovaa sisääni ja siirryin ratsaille, mutta toinen pidätteli vastaan.
"No mitä oikein pistät vastaan?"
"No kun.. tuun.. just!"
No niinhän se tuli.
Sain minäkin omani toisella kierroksella, kunnon hyvää.
Mutta niin, täällä ollaan edelleen, pipari parisuhdeseksistä kuumana. Ehkä kevään tullen löydän kirjoitusintoakin enemmän! Hyvää kevättä itse kullekin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti