Eleanor Herman: Kuningattarien rakastajat
suom. Maria Lyytinen
Tämä kirja oli kuin olisi lukenut historiankirjojen seiskaa. Euroopan hovit ovat olleet täynnä salasuhteita, juonittelua, sukurutsaa ja onnettomia kuningattaria. Kuninkaallisen kohdun oma nautinto ja onni ovat toki täysin tyhjänpäivisiä asioita niin kauan kunhan tämä puskee maailmaan kelvollisen kruununperillisen.
Kuten aina, onnettomat avioliitot ovat ovat johtaneet suhteisiin rakastajien kanssa. Osa suhteista oli skandaalimaisia ja räikeän näkyviä, osa taas kaikessa hiljaisuudessa salassapidettyjä. Joissakin hoveissa valtiota on käytännössä johtanut kuningasparin lisäksi myös kuningattaren rakastaja - poliittista polyamoriaa parhaimmillaan.
Kukapa ei nauttisi salaisista keskiyön kohtaamisista, himon ja kaipuun täyteisistä rakkauskirjeistä ja kuumasta hiilihangosta takapuolessaan - kuningatarten ja rakastajien lisäksi kirjassa kuvattiin myös varsin värikkäästi hovien suosimia kuulustelu- kidutus- ja rangaistuskeinoja uskottomille pettureille.
Myös erilaiset seksuaaliset mieltymykset ja jopa fetissit ovat näkyneet hoveissa. Eräs kuningatar sai aina tahtonsa läpi kun puki tai riisui silkkihansikkaansa miehensä edessä. Homoseksuaalisuus on ollut synti ja julkisesti paheksuttavaa, mutta silti hiljaisesti hyväksyttyä. Myös kovemmista otteista on nautittu jo satoja vuosia sitten;
"Joskus Struenseen lähdettyä kuningattaren luota Matildan palvelijat astuivat sisään ja näkivät kuningattaren alastomana sängyssä. Pukiessaan Matildaa hänen hovinaisensa parahtivat nähdessään mustelmat hänen kaulallaan ja rinnoissaan. Kuningatar vain naurahti ja sanoi, etteivät ne olleet mitään vaarallista. Illalla hovinaiset näkivät avaimenreiästä vakoillessaan pääministerin hierovan mustelmia."

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti